Tilaa opetusalan uutiskirje 👉

Wilman vuosi 2022 – Kehitystä opetusarjen tueksi

Miten Wilma-tuoteperhe kehittyi vuonna 2022? Olemme vuoden aikana julkaisseet palveluun yhteensä yli 1700 tarpeellista ja toivottua kehitystehtävää. Tässä koonnissa voit tutustua Wilman tuotekehityksen kohokohtiin ja esimerkkeihin.
Wilman vuosi 2022, wilman kehitys, wilma tuotekehitys

Wilman kehityksen avainlukuja

Suomen suurin ja tunnetuin edtech-tuote Wilma kasvaa ja kehittyy jatkuvasti. Määrätietoista ja pitkäjänteistä kehitystä ohjaavat niin käyttäjien arjen tarpeet, tekniset kehityskohteet kuin Wilman oma visio. Julkaisuilla keskitymme esimerkiksi parantamaan palvelun teknistä perustaa ja toimintaa, sekä tuomaan opetusarkeen kaivattuja ja tarpeellisia uusia toimintoja.

Samalla olemme vuoden aikana oppineet hurjasti lisää asiakkaille arvoa tuottavista toiminnoista erilaisten prototyyppien ja testien kautta, ja olemme päässeet validoimaan ja testaamaan asioita yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Kehityskohteina Wilma-tuoteperheen järjestelmiin julkaisimme vuonna 2022 yhteensä:

  • 233 uutta tietokenttää, ja
  • 1760 kehitystehtävää, joista
  • 84 oli viranomaissiirtoihin liittyvää tehtävää.

Tuotekehityskielessä ratkaistaan tehtäviä tai ongelmia (issues), ja ohjelman uusi toiminnallisuus voi pitää sisällään useamman tehtävän.

Viranomaissiirrot ovat eniten toivottu kehityskohde jokaisessa asiakassegmentissämme, ja erilaisia opetusmaailman velvoitettuja tiedonsiirtoja eli viranomaissiirtoja on olemassa useita. Näiden palveluiden kehitysvauhti on nopea, mikä näkyy myös Wilman jatkuvassa kehitystyössä.

Viranomaissiirtojen osalta vuonna 2022 tuotekehitys keskittyi erityisesti Opetushallituksen MPASSid-palveluun, mutta mukana oli myös uutta Kansallisten opiskeluoikeuksien ja suoritusten keskitetty integraatiopalvelu Koskeen, ammatillisen koulutuksen henkilökohtaisten osaamisen kehittämissuunnitelmien eHOKS-palveluun, Varhaiskasvatuksen tietovaranto Vardaan, sekä muihin viranomaispalveluihin liittyen.

Wilma viranomaissiirrot, Wilma tiedonsiirrot
Näin Wilman tiedonsiirtojen kehitys jakautui vuonna 2022

Esimerkkejä vuonna 2022 tehdyistä kehitysjulkaisuista

Wilman mobiilisovelluksen tekninen uudistus, tuntimerkintöjen massaselvitys ja Androidin tumma tila

Wilman mobiilisovellus auttaa pysymään kartalla opintoarjesta mobiilisti missä ja milloin vain. Kesällä 2022 julkaisimme Wilma-sovellukseen päivityksen, joka paransi sovelluksen teknistä perustaa ja suorituskykyä. Tekninen uudistus näkyy käyttäjille myös tulevassa kehityksessä, sillä uusia toivottuja ominaisuuksia pystytään jatkossa tuomaan sovellukseen entistä nopeammin ja helpommin, ja mahdollisiin korjaustarpeisiin voidaan reagoida ripeästi.

Toivotuista ominaisuuksista lokakuun lopussa Android-sovelluksen käyttäjille tuli mahdolliseksi ottaa Wilmassa käyttöön tumma tila eli dark mode. Paljon toivottu tumma tila määräytyy puhelimen yleisten asetusten mukaan. Tulemme kehittämään jatkossa myös iOS-sovellusta dark moden osalta. Marraskuussa taas julkaisimme tuntimerkintöjen massaselvityksen sekä Android-, että iOS-sovelluksiin, mikä helpottaa erityisesti huoltajien ja kotien arkea.

>> Lue lisää uudistuneesta Wilman mobiilisovelluksesta opintoarjen tukena

Uusi opintotarjotin: LOPS-valintatyökalu

Lukion opetussuunnitelman perusteet uudistuivat vuonna 2021 ja laittoivat lukioarjen käsitteitä uusiksi: kurssit vaihtuivat moduuleiksi ja opintojaksoiksi, opintoviikot opintopisteiksi ja jaksot periodeiksi. Muutos toi mukanaan useita tarpeita myös Wilmaan. Uusin julkaisumme tähän liittyen on LOPS-valintatyökalu, eli uusi opintotarjotin.

Tarjotin löytyy Wilman Opintojen suunnittelu -sivulta ja se on käytettävissä sekä opettajien että opiskelijoiden Wilmassa. Erityisen hyvin tarjotin soveltuu lukio-opiskelijoille LOPS21:n mukaisten opintojaksojen valintaan. Moduuleista koostuvien opintojaksojen valitseminen on uudella opintotarjottimella selkeämpää kuin vanhalla kurssitarjottimella.

Valintojen tekijä voi tällä hetkellä myös vaihtaa näkymiä uuden ja vanhan tarjotinnäkymän välillä, sillä valinnat näkyvät molemmissa ajantasaisesti.

>> Ohjeita LOPS-työskentelyn tueksi

Brändiuudistus

Teknisen uudistustyön ohessa Wilman brändin ja verkkosivuston oli aika uudistua. Maaliskuussa julkaistun uuden verkkosivuston myötä palaute– ja tukikanavat ovat yhä paremmin käyttäjien saatavilla. Wilmassa uudistus näkyi järjestelmän ulkoasumuutoksina, sillä käyttäjiä vastassa olivat uusi ohjausvalikko ja Wilman logo.

“Uudistuksen taustalla on Wilman tulevaisuuden visio opetuksen kattavasta digitaalisesta ekosysteemistä. Halusimme uudistaa Wilman brändi-identiteettiä vastaamaan Wilman tulevaisuuden strategiaa opetusalan suunnannäyttäjänä. Olen todella tyytyväinen siihen, että jatkossa Wilma erottuu omana brändinään – omalla logollaan ja omilla viestintäkanavillaan”, koululiiketoiminnan johtaja Teemu Lehtonen avasi uudistuksen taustoja.

Wilma Links

Wilma Links on Educa-messuilla tammikuussa julkaistava uusi digitaalinen työpöytä, joka toimii porttina Wilma-tuoteperheeseen. Se on opettajille, oppijoille ja pääkäyttäjille tarkoitettu palvelualusta, joka säästää aikaa niin opetuksessa, oppimisessa kuin hallinnollisessa työssä. Helppokäyttöinen alusta kokoaa ja linkittää yhteen opetusmaailman eri palvelut selkeässä käyttöliittymässä.

Tammikuun julkaisun yhteydessä opettajat pääsevät testaamaan palvelua ja lähettämään meille palautetta. Järjestämme keväällä myös erillisen pääkäyttäjien infotilaisuuden.

>> Tutustu palvelun käyttövinkkeihin osana oppimisarkea

>> Lue Wilman digitaalisen työpöydän kehitysmatkasta

Oppijanumero-rajapinta MPASSid-kirjautumiseen

Kirjautuminen Wilma-tunnuksilla MPASSid-tuettuihin palveluihin edellyttää vuoden 2023 alusta oppijanumeroa. Taustalla on Opetushallituksen linjaus oppijanumeron käyttämisestä kirjautumisen yksilöivänä tunnisteena, aiemman salatun henkilötunnuksen sijaan.

Käytännössä uudistus tarkoittaa, että opettajille ja oppilaitoksen henkilökunnalle tarvitaan rekistereihin henkilön oma oppijanumero. Olemmekin tuoneet asiakkaidemme käyttöön uuden rajapintatoteutuksen, jolla tarvittavat opettajien ja henkilökunnan oppijanumerot saa haettua Primukseen ilman manuaalista työtä.

>> Lisätietoa oppijanumeroista ohjesivuillamme

Maksuttomuustiedon siirtyminen Wilmasta

Uudistunut oppivelvollisuuslaki laajensi oppivelvollisuutta 1.8.2021 alkaen ja toi mukanaan maksuttomat toisen asteen opinnot. Kunnille ja kaupungeille tämä loi tarpeen tietää, kuinka monta maksuttoman oppimateriaalin piiriin kuuluvaa opiskelijaa heillä on ja keitä he ovat. Loimme yhteistyössä Opetushallituksen kanssa Wilmaan toiminnallisuuden, jonka avulla tieto maksuttomuudesta kulkee Wilmasta palveluntarjoajille MPASSid-palvelun avulla.

>> Tieto maksuttomasta oppimateriaalista siirtyy Wilmasta MPASSid:tä hyödyntäen

Varhaiskasvatuksen Wilman kolmivaiheisen tuen kokonaisuus

Uusi varhaiskasvatuslaki astui voimaan 1.8.2022, tarkentaen varhaiskasvatuksen kolmivaiheisen tuen muotoja. Wilma varhaiskasvatuksen avulla lapsen tuen on mahdollista jatkua yhtenäisenä aina varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja peruskoulun puolelle. Wilman toiminnallisuuksia, jotka tukevat kolmiportaisen tuen toteuttamista ovat:

  • Varhaiskasvatussuunnitelma, johon kirjataan lapsen tuen tarve ja tukitoimenpiteiden ja niiden toteuttamisen sekä tuen vaikuttavuuden arviointi.
  • Hallintopäätöksen lomake päätösten kirjaamiseen.
  • Muistiot-toiminnallisuus lapseen liittyvien muistioiden kirjaamiseen Wilman kautta. Kaikki tarvittavat henkilöt pääsevät tarvittaessa tarkastelemaan tietoa katselu- ja muokkausoikeuksien avulla.
  • Tukisivu, jossa näkyvät myös tehdyt tukitoimenpiteet. Tukitoimien kirjaukset tehdään Wilman lomakkeen avulla.

Kehitystä varhaiskasvatuksen Wilman Varda-siirtoihin ja raportointiin

Varhaiskasvatuslaki määrää tallentamaan tiedot varhaiskasvatuksessa olevista lapsista ja heidän huoltajistaan, toimipaikoista sekä varhaiskasvatuksen henkilöstöstä Varhaiskasvatuksen tietovaranto Vardaan. Julkaisimme tänä vuonna Wilmaan toiminnon, jonka avulla lapset, joiden hoito järjestetään palvelusetelillä tai ostopalveluna (PAOS), voidaan myös siirtää Vardaan.

Lisäksi perhepäivähoitajien kulukorvaukset saa jatkossa Wilmasta ulos raporttina, jotta arjen kulut kuten ruoka, voidaan huomioida lasten läsnäolotietojen avulla.

Wilma toimii suomalaisen oppimisen sydämessä

Me Wilmalla haluamme tehdä opetusmaailman arjesta entistä helpompaa ja tehokkaampaa, vapauttamalla aikaa tärkeisiin asioihin. Kehittämistyön kolme ohjaavaa teemaa ovat:

  1. Tarjoamme saumattoman käyttökokemuksen palveluiden välillä, jolloin palvelut löytyvät samasta paikasta.
  2. Tarjoamme markkinan parhaat opetuksen järjestämisen palvelut, jolloin arjen organisointi sekä lakien ja säädösten noudattaminen on tehokasta ja helppoa.
  3. Luomme kokonaisvaltaisen palvelupolun aina varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

Wilman kehitystä ohjaavalla roadmapilla tavoittelemme kestävää kehitystä, priorisoimme asiakkaan tarpeet ja kasvatamme jatkuvasti UX- ja design-työn merkitystä. Tulevaisuuden Wilma tarjoaakin käyttäjille monipuolisesti juuri sen, mitä he tarvitsevat. Kaiken tavoitteena on yksinkertaistaa palveluiden saavuttamista – koota kaikki yhteen luomalla hyvät puitteet, sekä mahdollistaa se, mitä koulumaailma tänä päivänä tarvitsee.

Joakim Pesola

Yhteystiedot: LinkedIn
wilma logo vaalea

    Hittar du inte rätt Wilma?

    Du kan söka fram relevant Wilma genom att skriva in ortens eller läroanstaltens namn. T.ex.  Wilma-licensen för en lågstadieskola i Helsingfors ägs av Helsingfors stad.

    När du hittat rätt Wilma kan du gå vidare till inloggningen.

    Etkö löydä oikeaa Wilmaa?

    Voit hakea omaa Wilmaa paikkakunnan tai oppilaitoksen nimellä. Esimerkiksi Helsingin peruskoulun Wilma-lisenssin omistaa Helsingin kaupunki.
    Kun löydät oman Wilmasi, valitse siirry kirjautumiseen ja kirjaudu sisään.

    wilma logo vaalea