Tilaa opetusalan uutiskirje 👉

Wilman kevään roadtrip – arjen kohtaamisia ja tulevaisuuden tekijöitä

Wilma-tiimi jalkautui keväällä kouluarjen keskelle tapaamaan opettajia, oppijoita ja muita opetusalan sidosryhmiä. Luvassa oli mielenkiintoisia kohtaamisia sekä upeita ja ennakkoluulottomia ideoita nuorilta Wilma-käyttäjiltä.
""

Korona-aika muutti paljon tapojamme toimia. Moni on jäänyt muutosten myötä kotitoimistolle, vaikka toimisto sijaitsisi samassa kaupungissa, ja etätapaamisista on tullut uusi normaali. Niinpä olikin upeaa päästä taas tänä keväänä tapaamaan asiakkaitamme paikan päälle ja jalkautumaan kouluarjen keskelle.

Kohtaamiset ovat arjen suola, eikä digitaalinen kohtaaminen ole ikinä fyysisen kohtaamisen vertaista. Tai siltä ainakin vielä tuntuu, että ruudun kautta ei välity kaikki se oleellinen, jota kanssakäymisessä kaipaa.

Olikin upea tunne jalkautua pitkästä aikaa toukokuussa isommalla tiimillä kouluihin Kuopioon ja Rovaniemelle. Toki olemme Suomen kouluissa käyneet toiminnallisuuksien suunnittelun ohessa tai muutoin vierailemassa pienemmällä porukalla, mutta tällä kertaa otimme laajasti Wilma-tiimiläisiämme mukaan ja tapasimme myös oppilaita sekä eri sidosryhmiä.

Wilma Roadtrip

Parempi kouluarki tehdään yhdessä

Olemme Wilman tiimissä alkaneet enenevässä määrin kiinnittää huomiota myös yhteiskuntavastuullisuuteemme. Miten me voimme tehdä koulun arjesta parempaa, muutoinkin kuin luomalla arkea helpottavaa oppimisen ja opetuksen alustaa?

Wilmassa on käyttäjiä yli 2 miljoonaa ja brändi on hyvin tunnettu. Moni työntekijämme kokee työnsä merkitykselliseksi juuri siksi, että saamme olla osana niin monen opettajan, oppijan ja vanhemman arkea. Onhan visiommekin olla oppimisen sydämessä ja missiomme tehdä opetusmaailman digitaalisesta arjesta helpompaa, jotta aikaa jäisi tärkeisiin asioihin, kuten aitoihin kohtaamisiin.

Vierailujemme aikana halusimme kuulla suoraan koulujen henkilökunnalta siitä, miten tuotteemme palvelee heitä arjessa. Lisäksi halusimme nostaa esille sidosryhmien ja koulun välistä yhteistyötä – onhan viestintä yksi käytetyimmistä palveluistamme ja sen kautta moni vanhempi on kiinni koulun arjessa: kuukaudessa lähetetään keskimäärin jopa 1,68 miljoonaa Wilma-viestiä.

Kutsuimme keskusteluun mukaan myös paikallisia vanhempainyhdistuksen ja opetusalan järjestöjen edustajia, jotta kuulisimme, miten voimme edistää yhteisön yhteistyötä ja tukea toimivien viestintä- ja yhteistyötapojen löytämistä.

Tulevaisuuden tekijät tutustuivat tuotekehityksen toimintaan

Pohdimme miten voisimme vierailumme yhteydessä nähdä tuotteemme arjessa, kohdata sidosryhmiä, sekä tuoda osaltamme lisäarvoa käyttäjien arkeen. Mitä sellaista osaamista meillä olisi, jolla olisi arvoa koulujen seinien sisällä?

No tietoa työelämästä ja tuotekehityksestä tietenkin!

Niinpä päätimme kysyä, kiinnostaisikohan oppijoita kuulla millaista on Wilman kehittäminen. Idea tuntui ottavan tuulta alleen ja järjestimme kouluissa oppijoille pienen oppimistuokion siitä, millaista on kehittää digitaalista tuotetta. Esittelimme eri rooleja kehityksen takana ja vielä lopuksi pyysimme nuoria heittäytymään mukaan ja harjoittelemaan mobiilisovelluksen kehittämistä.

Ja millaisia ideoita näillä nuorilla olikaan –  upeita ja ennakkoluulottomia.

Arjen kohtaamisia luvassa taas syksyllä

Vaikka kouluarjesta kuullaan ja luetaankin valitettavan paljon huolestuttavia uutisia, vierailujemme pohjalta mieleni on taas rauhallisempi. Tapasimme rautaisia ja kehityshaluisia alansa ammattilaisia, jotka tekevät työtään täydellä sydämellä. Sen lisäksi tulevaisuuteen innokkaasti katsovat nuoret osoittivat, että kyllä meillä osataan.

Kaiken kaikkiaan vierailut osoittivat sen, kuinka silmiä avaavaa on nähdä arkea ja sitä kaikkea, mitä tuotteen käytön ympärillä tapahtuu. Vaikka digitaalisia kohtaamisia on viikkotasolla useita, on kättelyllä alkava tapaaminen aina erilainen ja intensiivisempi.

Oli ilo olla osana näitä kohtaamisia. Jatketaan hyvää yhteistyötä ja tavataan taas syksymmällä – ihan livenä. 👋

Wilma

wilma logo vaalea

    Hittar du inte rätt Wilma?

    Du kan söka fram relevant Wilma genom att skriva in ortens eller läroanstaltens namn. T.ex.  Wilma-licensen för en lågstadieskola i Helsingfors ägs av Helsingfors stad.

    När du hittat rätt Wilma kan du gå vidare till inloggningen.

    Etkö löydä oikeaa Wilmaa?

    Voit hakea omaa Wilmaa paikkakunnan tai oppilaitoksen nimellä. Esimerkiksi Helsingin peruskoulun Wilma-lisenssin omistaa Helsingin kaupunki.
    Kun löydät oman Wilmasi, valitse siirry kirjautumiseen ja kirjaudu sisään.

    wilma logo vaalea