Tieto lisää oppimista

Opettajat tarvitsisivat lisää tietoa oppijoista opetustyönsä tueksi. Tämä selviää Wilman viime keväänä tekemästä opettajakyselystä.
Opettajia auttaisi työssään muun muassa tieto siitä, miten kukin oppija oppii parhaiten tai mikä on oppijan kasvatus- ja oppimishistoria. ”Tulokset eivät yllätä. Näin arvioisin kollegoiden vastaavan ja näin vastaisin myös itse”, sanoo luokanopettaja Minna Suorsa.
Suorsa työskentelee Myllypuron peruskoulussa luokanopettajana. ”Kasvatushistoriaa on tällä hetkellä vaikea siirtää eteenpäin. Jos oppilas vaihtaa koulua, ei ole mitään väylää välittää historiatietoa. Uuden opettajan olisi tärkeää tietää vaikkapa siitä, jos oppilaalla on ollut paljon poissaoloja, syystä riippumatta. Se kertoo, että oppimishistoriassa on aukkoja,” Suorsa selventää.
”Opettajaa auttaisi myös tieto vaikkapa siitä, onko suvussa esiintynyt oppimisen haasteita. Silloin opettaja voisi ottaa asian huomioon ja kiinnittää huomiota tukea tarvitseviin lapsiin. Vanhemmat eivät aina hoksaa kertoa asiasta.”
Oppimisanalytiikkaa Excelin avulla
Joihinkin tarpeisiin löytyy toki luovia ratkaisuja. Tällä hetkellä järjestelmät eivät tarjoa esimerkiksi tietoa siitä, millaiset opetusmetodit toimivat kullekin oppilaalle. ”Itse olen ratkaissut sen niin, että käytän luokassa mahdollisimman monipuolisia menetelmiä. Kyllä se oppi jollakin niistä tarttuu!” Suorsa nauraa.
Paperien pyörittelystä opettajan ammattiosaamiseen
Moni opettaja tekee työtään täydellä sydämellä ja haluaa tehdä parhaansa saadakseen lapset oppimaan ja kurottamaan kohti omaa parasta osaamistaan. Työssä olisi tärkeää voida keskittyä siihen olennaiseen: lasten opettamiseen ja kasvattamiseen.
Miten ohjelmistoilla voisi mahdollistaa keskittymisen opettajan tärkeimpään työhön? Suorsan mieleen tulee tiedonsiirto päiväkodeista kouluun, joka Myllypuron koulussa tehdään pitkälti manuaalisesti.
”Kouluumme tulee paljon lapsia ympäröivistä päiväkodeista, ja päiväkodit toimittavat näistä lapsista meille pyydetyt tiedot. Varhaiskasvatuksen puolella on tehty iso työ lapsen kasvatusta suunnitellessa, mutta he joutuvat printtaamaan nämä tiedot jokaisesta lapsesta. Päiväkoti toimittaa paperiniput rehtorille, joka organisoi ne eteenpäin opettajille. Minä puolestaan kirjaan tiedot uudelleen käsin Wilmaan. Olisihan se kätevää, jos päiväkoti olisi samassa tietojärjestelmässä!”
>> Lue miten Wilma mahdollistaa digitaalisen koulupolun aina varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.
Suorsa kokee, että opettajan työ on yhteiskunnallisesti merkittävää, koska siinä voi vaikuttaa konkreettisesti tuleviin sukupolviin. Arjen tasolla Suorsaa motivoi lasten oppiminen.
”Olen opettanut nyt pienempiä oppilaita ja on mahtavaa, kun oppilas hoksaa, miten jokin asia toimii. Kyse voi olla niin lukemisesta kuin kaveritaidoistakin. Se on palkitsevinta tässä työssä.”