Tilaa opetusalan uutiskirje 👉

Wilma palkitsee lukiolaisen stipendillä panoksesta tietoturvan parantamiseen

Ylioppilaaksi valmistuva Daniel Smalin on oma-aloitteisesti tunnistanut organisaatioiden tietoturvaongelmia. Kiitämme Danielia panoksestaan tietoturvallisuuden puolesta ja kannustamme nuoria eettiseen toimintaan kyberturvallisuuden puolesta.
""
Kuvituskuva ei liity aiheeseen.

Kyberturvallisuuden merkitys kasvaa jatkuvasti, ja tietoturvan huomiointi on nykypäivän digitaalisessa toimintaympäristössämme yhä kriittisempi elementti, mikä edellyttää erityistä huomiota varsinkin arkaluontoisten tietojen suojelussa. Samalla myös lasten ja nuorten tietoturvaosaamisen vahvistaminen on tärkeää, jotta he osaavat toimia digitaalisessa maailmassa oikein ja eettisellä tavalla.

Tietoturvasta ja ohjelmoinnista kiinnostunut lukio-opiskelija Daniel Smalin on aktiivisesti ja oma-aloitteisesti auttanut organisaatioita tunnistamaan tietoturvahaavoittuvuuksia. Yksi näistä tahoista on Visma Aquila Oy:n kehittämä opetuksen ja oppimisen työkalu Wilma, jonka tietoturvan kehittämiseen saimme Danielilta arvokkaita havaintoja.

Myönnämme tänä keväänä Vuosaaren lukion teknologialinjalta ylioppilaaksi valmistuvalle Danielille tietoturvastipendin kiitoksena hänen aktiivisuudestaan ja panoksestaan.

Haluamme kannustaa nuoria eettiseen toimintaan kyberturvallisuuden puolesta. Vaikka kyberrikollisuuden kasvu ja toisaalta tietoisuuden lisääntyminen ovat auttaneet yhä useampia erottamaan rikollisen toiminnan ja eettisen hakkeroinnin toisistaan, silti monilla on edelleen kielteinen mielikuva hakkereista. Tietoteknisesti kyvykkäitä osaajia tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän ja on tärkeää, että lapset ja nuoret oppivat varhain, miten hakkerointia voi tehdä laillisesti ja eettisesti, kyberturvallisuutta vahvistaen. Visma ja Wilman tiimi kiittävät Danielia hänen panoksestaan tietoturvallisuuden puolesta, Wilman koululiiketoiminnan johtaja Teemu Lehtonen kertoo.

Daniel kertoo kokevansa tietoturvallisuuden itselleen tärkeäksi, koska sen avulla on mahdollista estää rikollista toimintaa:

Haavoittuvuudet joissain ohjelmistoissa voivat olla vaarallisia. Henkilötietojen joutuminen hyökkääjälle saattaa johtaa esim. identiteettivarkauksiin tai hyökkäyksen laajenemiseen muihin järjestelmiin saatuja tietoja hyödyntämällä, jolloin hyökkääjä voi saada aika paljon vahinkoa aikaiseksi, joten niistä ilmoittaminen ja niiden korjaaminen on tärkeää”, Daniel avaa.

Tarjoamme kanavat vastuullisille tietoturvahavainnoille

Wilman tietoturvallisuutta on parannettu ulkopuolisten tietoturva-asiantuntijoiden avulla jo aiemminkin. Wilma on ollut jo 5 vuotta mukana Bug Bounty -ohjelmassa, jossa tietoturva-asiantuntijat – niin kutsutut “valkohattuhakkerit” – yrittävät löytää haavoittuvuuksia järjestelmästä. Koko Bug Bounty -ohjelman aikana olemme saaneet useita erilaisia havaintoja, joiden kautta olemme voineet parantaa tietoturvaa edelleen.

Otamme mielellään vastaan Visman palveluista löydettyjä tietoturvahaavoittuvuuksia. Havaintoja voi raportoida määritellyissä eri kanavissa ohjeet tietoturvahaavoittuvuuksien raportointiin löydät täältä. Visma nostaa esiin tietoturva-asiantuntijoita vastuullisesta tietoturva-asioiden esiin nostamisesta myös omassa Security Hall of Fame -listauksessa.

Varmistamalla tietoturvan korkean tason rakennamme luottamusta

Tietoturvasta huolehtimalla varmistamme, että järjestelmissämme olevat tiedot pysyvät suojattuina ja ettei niitä näytetä tai manipuloida luvattomasti. Se takaa myös, että palvelumme ovat jatkuvasti käytettävissä ilman ennalta arvaamattomia katkoksia.

Huolehtimalla tietoturvan korkeasta tasosta, me emme ainoastaan suojaa tietoja vaan myös rakennamme luottamusta ja varmistamme, etteivät palvelumme ole alttiina häiriöille, jotka voivat vaikuttaa käyttäjäkokemukseen tai jopa aiheuttaa merkittäviä taloudellisia seuraamuksia tai mainevahinkoja.

Wilma on osa Visma Aquila Oy:ta, joka tarjoaa monipuolisesti opetushallinnon sähköisiä palveluita, sekä henkilöstö-, työvoimanhallinta- ja taloushallintoratkaisuja. Tietoturvan hallintajärjestelmämme perustuu ISO 27001 -standardiin ja osalla tuotteistamme, kuten Wilmalla, on myös ISO 27001 -sertifikaatti. Tietoturvastandardin mukaisuus sekä oma tietoturvaohjelmamme Visma Security Program (VSP), joka tarjoaa työkaluja, kyvykkyyksiä ja koulutusta tietoturvallisuuden hallintaan, tarjoavat vankan perustan kyberturvallisuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Wilma

wilma logo vaalea

    Hittar du inte rätt Wilma?

    Du kan söka fram relevant Wilma genom att skriva in ortens eller läroanstaltens namn. T.ex.  Wilma-licensen för en lågstadieskola i Helsingfors ägs av Helsingfors stad.

    När du hittat rätt Wilma kan du gå vidare till inloggningen.

    Etkö löydä oikeaa Wilmaa?

    Voit hakea omaa Wilmaa paikkakunnan tai oppilaitoksen nimellä. Esimerkiksi Helsingin peruskoulun Wilma-lisenssin omistaa Helsingin kaupunki.
    Kun löydät oman Wilmasi, valitse siirry kirjautumiseen ja kirjaudu sisään.

    wilma logo vaalea