Poissaolojen seurannan lakimuutos tukee kouluun kiinnittymistä
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti vuonna 2021 Sitouttava kouluyhteisötyö (SKY) -hankkeen tukemaan läsnäoloa, vähentämään poissaoloja ja yhdenmukaistamaan niiden seurantaan liittyviä käytäntöjä. Tiedon yhdenmukaisuuden haastetta ratkaistiin hankkeessa pilotoimalla hankekuntien Wilma-järjestelmissä yhtenäistä viiden merkinnän poissaololuokitusta.
1.8.2023 voimaan tulleiden perusopetuslain muutosten myötä poissaoloihin halutaan puuttua entistä määrätietoisemmin: poissaoloja tulee sekä ehkäistä että seurata suunnitelmallisesti.
Ennaltaehkäisyn tavoitteena on vahvistaa oppijan kouluun kiinnittymistä, ja poissaolojen seuranta toimii jo itsessään ennaltaehkäisevänä tekijänä. Yhteisellä koulutiellä -raamin periaatteiden mukaisesti poissaoloihin puututaan sekä kohdennetuilla että vahvoilla toimilla, kun tietyt raja-arvot, eli kansalliset poissaolorajat ylittyvät.
Samalla koko opetusalan haasteena on viime vuosina korostunut käytössä olevien resurssien niukkuus, mikä tekee oppilaitoksen arjen prosessien automatisoinnista ja sujuvoittamisesta yhä tärkeämpää.
Yksi olennaisimmista prosesseista on viestintä, sillä avoin ja ajankohtainen tiedonkulku kodin ja koulun välillä on tärkeä osa lapsen ja nuoren koulunkäyntiä ja oppimisen tukemista. Ajantasaisen ja kriittisen tiedon välittäminen huoltajille on kuitenkin yleensä manuaalista työtä, ja vaatii usein myös lisämuistuttelua. Viestintä koteihin on tärkeää, mutta oppilaitoksista riippumattomat hidasteet vievät aikaa ydintekemisestä.
Wilma Notin standardisoidut ilmoitukset tukevat sujuvaa viestintää
Wilma Noti on palvelu, jonka avulla tieto poissaolosta tulee perille automaattisesti Wilma-viestinä, kun poissaolojen ylittävät ennalta määritellyt lukuvuosirajat. Tämä mahdollistaa entistä paremman varhaisen puuttumisen, ja lisäksi palvelun kuukausittaisen raportin avulla on helpompi ryhtyä ennakoiviin toimiin. Myöskään huoltajille ei enää tarvitse koostaa viestiä käsin, vaan he saavat tarvittavan ilmoituksen poissaoloista automaattisesti – myöskin tutulla Wilma-viestillä.
Käytännössä poissaolojen seuranta toimii Wilma Notin avulla seuraavasti:
- Wilma Notin avulla huoltajat saavat kuukausittain Wilma-viestillä raportin lapsen tai nuoren poissaoloista. Opettaja säästää aikaa, kun poissaolojen seurantaa ei tarvitse tehdä manuaalisesti, eikä viestejä koostaa erikseen.
- Opetus- ja kulttuuriministeriö on määritellyt tietyt prosentuaaliset tasot poissaoloille. Kun prosentuaalisen tason tuntimäärä ylittyy, Wilma Noti lähettää automaattisen Wilma-viestin huoltajille, opettajille ja rehtorille. Näin rehtori saa itse suoraan tiedon poissaoloista, jolloin kohdennetut tai vahvat toimet voidaan aloittaa nopeammin.
- Tärkeät ilmoitukset saapuvat perille standardoituina viesteinä, mikä parantaa viestintää ja tiedonkulkua. Saadun ilmoituksen myötä voidaan tehdä päätös siitä, tarvitaanko tilanteessa varhaista puuttumista.
Ilman Wilma Noti -ilmoituspalvelua vastaava poissaolojen seuranta tulee tehdä manuaalisesti.
Ilmoittaudu mukaan webinaariin 23.10., jossa käymme läpi mm. seuraavia asioita:
- Mitä laki sanoo poissaolojen seurannasta?
- Miksi ja miten poissaoloja kannattaa seurata
- Mikä on Wilma Noti ja miten se toimii käytännössä
- Palvelun hinnoittelu ja käyttöönotto