Wilma on Suomen suosituin opetuksen ja oppimisen alusta, joka luo digitaalista opinpolkua aina perusopetuksesta toisen asteen oppilaitoksiin asti. Ohjelman suurin käyttäjäkunta löytyy kuitenkin peruskouluista.
Kun Wilmaan kirjaudutaan ensimmäistä kertaa, yksi saattaa olla intoa täynnä, kun taas toiselle sen käyttö voi herättää jännitystä. Jotkut pohtivat, miten Wilma toimii ja mitä kaikkea sen kanssa tulisi osata tehdä.
Tämä päivitetty Wilma-ohje huoltajille on tiivis ja selkeä peruskurssi uusien oppijoiden vanhemmille. Olemme keränneet sinulle vastaukset yleisimmin kysyttyihin kysymyksiin, jotta Wilman käyttöönotto ja itse ohjelman käyttäminen sujuisi mutkitta.
Vastaamme muun muassa seuraaviin kysymyksiin:
Voit hypätä suoraan kiinnostavaan kohtaan linkkejä klikkaamalla.
Aloitetaan!
Vaikka Wilmasta puhutaan paljon, ohjelmaan tutustuminen saattaa jäädä monella pintaraapaisuksi tai sen ympärillä leijuu liuta kysymysmerkkejä, joihin ei osata etsiä vastauksia. Lisäksi moni saattaa miettiä, mitä asioita ohjelman käytössä tulee erityisesti ottaa huomioon.
Tärkein kysymys taitaa kuitenkin olla tämä: Miten Wilman avulla voidaan oikeasti helpottaa oman perheen arkea?
Jotta koulun ja kodin välinen viestintä sujuisi mutkattomasti, on aina suositeltavaa, että Wilman eri käyttäjät (kuten opettajat, opiskelijat ja vanhemmat) sopivat yhteisistä pelisäännöistä, joiden mukaan lukuvuosi eletään. Lisäksi yhdessä tulee sopia, miten eri aiheista viestitään. Kun säännöt ovat kaikille yhteiset, kaikki myös tietävät, mitä Wilmalta voidaan odottaa ja mihin sitä tulee käyttää.
Wilmassa olevat toiminnot vaihtelevat sen mukaan, minkälaisesta oppilaitoksesta on kyse sekä mitä toimintoja oppilaitoksessa on katsottu tarpeelliseksi ottaa käyttöön. Ei siis ole olemassa yhtä samanlaista Wilmaa. Ohjelma muodostuu aina kunkin koulun oman näköiseksi kokonaisuudeksi opettajien ja vanhempien esittämien tarpeiden ja toiveiden pohjalta.
Toisin sanoen: kunnat ja oppilaitokset saavat itse päättää, mitä Wilman toimintoja he ottavat käyttöön.
Perinteisen selaimen lisäksi voit käyttää Wilmaa kätevästi myös mobiilisovelluksen kautta. Tunnukset luodaan kuitenkin aina verkkoselaimessa, johon saat kirjautumisosoitteen ja ohjeet omalta koulultasi. Tämän jälkeen Wilma-tili luodaan koulun antamilla avainkoodeilla tai esimerkiksi suomi.fi-tunnistautumisen avulla. Käytäntö riippuu aina kunnasta tai oppilaitoksesta.
Saman kunnan sisällä opiskelevat lapset voidaan pääsääntöisesti yhdistää omaan tiliin eli yhden kirjautumisen alle. Jos lapset opiskelevat eri kuntien kouluissa tai yksityiskouluissa, yhdistäminen ei kuitenkaan pääsääntöisesti onnistu.
Tämä johtuu siitä, että jokaisella kunnalla on oma Wilma-ohjelmansa, jolloin lapsetkin ovat eri tietokannoissa. Mobiilisovelluksella on kuitenkin mahdollista nähdä myös eri kunnissa opiskelevien omien lapsien tiedot samalla sovelluksella.
Tiesitkö? Wilman mobiilisovelluksessa työjärjestys muuttuu päiväkohtaisesta viikkonäkymään kääntämällä puhelinta. Myös offline-tila on mahdollinen, jotta työjärjestyksestä voi aina tarvittaessa helposti tarkistaa koulun tapahtumat ja aikataulut.
Vinkki: Wilmaan kannattaa tutustua aluksi selaimessa, jolloin näet ohjelman täysversion kaikkine ominaisuuksineen. Lisäksi lapsen kanssa on hyvä käydä läpi, mitä tietoa ohjelman kautta liikkuu, eli mitä opettajat viestivät koteihin. Kun perusteet ja käsitteet ovat selvät, mobiilisovellus auttaa jatkossa sujuvan kouluarjen pyörittämisessä ja viestinnässä.
Katso videolta esittely Wilman perustoiminnoista:
Jokaisen käyttäjän on tärkeää huolehtia, että oma tili on käytössä vahvan salasanan takana, sillä palvelussa säilytetään henkilökohtaisia tietoja. Tämä koskee myös perheitä – esimerkiksi kullakin vanhemmilla on hyvä olla omat tunnuksensa Wilmaan.
Jos lapsella on jo oma tunnus, hänen kanssaan kannattaa keskustella, mitä tietoja palvelusta löytyy ja miksi ne ovat henkilökohtaisia ja tärkeitä. Samalla voi korostaa, ettei omaa tunnusta tai salasanaa tule koskaan jakaa kenellekään. Näin pidetään huolta sekä tiedoista että turvallisuudesta.
Wilman käyttö on tietoturvallista ja viestisi vahvasti salattuja, mutta käyttäjänä voit suojata tietosi huolehtimalla seuraavista asioista:
Viestit-osion kautta lähetetään viestejä opettajille ja koulun henkilökunnalle ohjelman sisällä. Wilma-viestien lähetys toimii samantyyppisesti kuin sähköpostissa, eli vain viestin lähettäjä ja sen vastaanottaja/t näkevät viestit.
Opettaja voi esimerkiksi valita tietyn huoltajan vastaanottajaksi, jolloin vain hän näkee kyseisen viestin. Huoltajan opettajalle lähettämä viesti ei myöskään näy toiselle huoltajalle, ellei tätä ole lisätty vastaanottajaksi.
On selvää, että koko ajan taskussa tai laukussa värisevä puhelin saattaa helposti stressata. Viestiähkyä helpottaaksesi voitkin muokata viestiasetukset sinulle paremmin sopiviksi!
Tutustu Wilman omiin sekä puhelimesi ilmoitusasetuksiin. Ilmoitusasetusten kautta voit määritellä, mitä viestejä saat tietoosi ja kuinka usein. Wilman ei siis tarvitse inahtaa jokaisesta merkinnästä välittömästi, vaan voit itse määrittää, miten viesti-ilmoitukset toimivat. Esimerkiksi näin:
Tuntimerkintöjen käsittely on aina koulukohtaista. Koulut valitsevat itse, millaisia merkintöjä käytetään, millaisiin merkintöihin vaaditaan selvitys, millä eri vaihtoehdoilla merkintä kuitataan sekä millä väreillä merkinnät merkitään.
Esimerkki: Huoltaja ja täysi-ikäinen opiskelija voivat ilmoittaa etukäteen saman päivän ja seuraavan päivän poissaolon. Tieto poissaolosta näkyy opettajille Wilmassa, minkä jälkeen opettajat voivat kuitata poissaolon hyväksytyksi. Pidemmät poissaolot kirjataan yleensä erillisen lomakkeen kautta. Näistäkin poissaoloista opettajilla näkyy tieto Wilmassa.
Tuntimerkinnät herättävät yleensä aina paljon keskustelua, joskus jopa vahvojakin tunteita – onhan kyse omasta jälkikasvusta. Palautetta annetaan ja saadaan, onneksi myös positiivisessa mielessä!
Vaikka myöhästymiset oppitunnilta kirjataan aina, opettajat voivat antaa myös positiivista palautetta aktiivisesta osallistumisesta ja hyvästä tuntikäytöksestä. Wilman tarkoitus ei siis ole antaa vain huomautuksia, vaan sen avulla voidaan viestiä positiivisesti ja selkeästi siitä, miten oppilaan opinnot sujuvat.
Katso videolta, miten selvität ja ilmoitat poissaoloja Wilman kautta:
Kaipaatko lisää vinkkejä Wilman käyttöön ja viestintään?