Opettajien hyvinvointi ja työstä palautuminen on ajankohtainen aihe. Wilman Opettajakyselyn mukaan opetusalan ammattilaisten työn kuormittavuus näkyy palautumisessa: vain 45% vastaajista koki palautuvansa vapaa-ajalla jossain määrin tai täysin.
Palautumiseen vaikuttavista asioista on myös julkaistu tutkimuksia. Esimerkiksi psykologi ja Työterveyslaitoksen tutkija Anniina Virtanen muistuttaa, että lomatunnelmaan pääsy ja työasioiden unohtaminen voi viedä hieman aikaa, mutta palautumisesta ja vapaa-ajasta ei kannata tehdä suoriutumista. Lomalla voi hyvin keskittyä tekemiseen, jonka parissa itse viihtyy ja jonka kokee merkitykselliseksi, ja välillä on myös hyvä olla tekemättä mitään.
Kesän kynnyksellä kartoitimme Wilman kesäkyselyn avulla opetusalan ammattilaisten parhaita vinkkejä työstä palautumiseen ja rentoutumiseen. Kyselyyn vastasi eri roolissa toimivia opettajia sekä opetusalan ammattilaisia niin peruskoulusta kuin toisen asteen oppilaitoksista. Seuraavista vinkeistä voit löytää avuksesi sopivia keinoja tukemaan palautumista, tai vaikka vain ideoita kesälomatekemiseen ja -lukemiseen.
Lukuvuoden kiireistä pääsee usean Wilman kyselyn vastaajan mukaan parhaiten irti nauttimalla kesäloman ensimmäiset viikot aikatauluttomuudesta ja varaamalla aikaa vain rentoutumiselle ja “löhöilyn opettelulle”.
“Lomamoodiin pääsee heti ekana lomapäivänä kun nauttii viipyilevän aamupalan kodin tai mökin terassilla. Ottaa päiväunet riippukeinussa ja katselee liikkuvia pilviä”, kertoo kyselyyn vastannut ensimmäisen luokan opettaja.Työhön liittyvät tehtävät on hyvä laittaa järjestykseen loman aluksi, jotta lomatunnelmaan sujahtaminen sujuu helpommin. Työstä irrottautumista tukee usean vastaajan mukaan se, että lukuvuoden työt on saatu päätökseen ja erityisesti esihenkilöillä suunnitelmat tulevasta lukuvuodesta on tehty.
Työhön liittyvien sovellusten ilmoitukset voi myös hiljentää, tai poistaa sovellukset kesän ajaksi kokonaan. Työasioiden siirtämistä pois mielestä auttaa myös työlaukun siirtäminen kaappiin piiloon pois näköpiiristä, kertoo Variskan yhtenäiskoulun kuvataiteenopettaja.
“Pääsen kesälomamoodiin silloin kun tiedän, että jokainen ysiluokkalaiseni on saanut opiskelupaikan ja vastaanottanut sen kesäkuun lopussa, eli silloin ei mieltä paina yhdenkään oppilaan tilanne eikä työasia :)”, kuvailee Variskan yhtenäiskoulun opinto-ohjaaja.Moni vastaajista suosii maisemanvaihdosta heti kesäloman alkuun ja suuntaa esimerkiksi mökille tai matkalle – kotimaahan tai kauemmas.
“Reissuun lähtö heti samana päivänä kun loma alkaa. Siten pääsee heti irti arjesta, joten kotiinpalatessa on jo rentoutunut fiilis”, kyselyyn vastannut lehtori vinkkaa.Kesälomalla on usein aikaa tehdä itselle mieluisia asioita ja olla ajankäytön suhteen omaehtoinen: valita vapaasti, mihin itse haluaa käyttää aikaa. Opettajat jakoivat Wilman kyselyssä myös mieluisimmat kesäaktiviteettinsa.
Luonnossa mieli usein lepää ja kesäisen luonnon helmaan suuntaakin moni kyselyyn vastanneista, muun muassa uimaan ja veneilemään, mustikkaretkille, lintuja bongaamaan tai vaikka luontolenkille koiran kanssa. Myös liikunta tukee palautumisessa ja kesäsää houkuttelee monet urheilemaan ulkosalla. Tutkimusten mukaan luonnossa liikkumisella on niin fyysisiä, psyykkisiä kuin sosiaalisia terveyshyötyjä.
“Mieluisin kesäaktiviteetti on pitkät pyörälenkit lämpiminä ja valoisina kesäöinä peltojen keskellä”, kertoo Jan Nyberg.Ideoita mieluisaan ja rentoon kesälomatekemiseen:
Kirjat ovat lomatekemisen ikisuosikki, ja ne tarjoavatkin tekemistä niin aurinkoiseen säähän laiturinnokkaan tai riippumattoon kuin tunnelmallisiin sadepäiviin. Tyylilajeista erityisesti dekkarit ja elämänkerrat saavat kyselyssä paljon suosituksia.
Mitä opettajat lukevat kesällä? 📗
Aurinkoista ja rentouttavaa kesää! ☀️
Tilaamalla Opetusalan uutiskirjeen saat sähköpostiisi neljä kertaa vuodessa opetusalan kiinnostavimmat aiheet, uutiset ja artikkelit sekä kotimaasta että kansainvälisesti. Lähetämme seuraavan kirjeen syksyllä.