Kun koti ja koulu toimivat yhdessä, siitä hyötyvät kaikki. Hyvä yhteistyö ei kuitenkaan synny itsestään. Blogissa Suomen Vanhempainliiton erityisasiantuntija Tuija Metso jakaa opettajille vinkit, mistä palasista toimiva yhteistyö kannattaa rakentaa.
Kodin ja koulun yhteistyö tukee tutkitusti lasten ja nuorten oppimista ja kasvua, mutta myös opettajan työtä ja vanhemmuutta. Se vahvistaa hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta koulussa sekä ehkäisee kiusaamista ja yksinäisyyttä.
Hyvä yhteistyö ei kuitenkaan synny itsestään – se vaatii suunnittelua, aikaa ja tahtoa. Seuraavassa on koottu Suomen Vanhempainliiton viisi vinkkiä toimivan kodin ja koulun yhteistyön rakentamiseen.
Luottamus on kodin ja koulun yhteistyön perusta. Se on liima, joka sitouttaa kodin ja koulun toimimaan yhdessä yhteiseen suuntaan. Luottamusta rakennetaan jokaisessa kohtaamisessa vanhempien kanssa.
Opettajan välittävä ja arvostava asenne sekä vanhempien kokemus kuulluksi tulemisesta vahvistavat luottamusta. Myös koulun viestinnällä on tärkeä tehtävä: avoin, selkeä ja ajantasainen viestintä lisää vanhempien luottamusta kouluun ja sen toimintaan.
Tuoreen Vanhempien barometrin pohjalta suosituksemme on, että vanhempien kanssa kannattaa keskustella avoimesti myös haastavammista asioista, kuten kiusaamisesta. Vanhemmat on hyvä ottaa vahvasti mukaan tilanteiden ratkaisuun sekä kiusaamisen ja väkivallan ehkäisyyn.
Yhteistyötä kannattaa lähestyä myönteisestä näkökulmasta ja rakentaa sitä vahvuuksien varaan. Kun opettaja kertoo vanhemmille oppilaista ja luokasta positiivisia asioita, syntyy hyvä pohja vuorovaikutukselle. Positiivinen yhteistyö ehkäisee ongelmia, auttaa selviämään haastavista tilanteista ja tukee yhteisten ratkaisujen löytämistä.
Lapsen vahvuudet ansaitsevat tulla nähdyiksi, erityisesti silloin, kun koulunkäynnissä ilmenee haasteita. Viestinnällä on iso rooli siinä, millainen tunnelma kotiin välittyy. Wilma-merkinnät eivät ole pelkkä paikka puuttua pulmiin, vaan ne voivat yhtä hyvin olla väylä nostaa esiin onnistumisia ja pieniä arjen ilonpilkahduksia. Siksi viestinnän sävyllä on merkitystä, pidetään se myönteisenä ja kannustavana.
Vanhempien barometrin 2025 mukaan vanhemmat kokevat negatiivisten merkintöjen kasautumisen kuormittavaksi ja lasta sekä vanhempia lannistavaksi. Tulosten mukaan 89 % alakoululaisten ja 86 % yläkoululaisten vanhemmista kuitenkin kokee, että opettajat antavat kannustavaa palautetta.
Yhteistyön alussa on hyvä käyttää aikaa tutustumiseen. Vanhemmille kannattaa kertoa koulun ja luokan arjesta, opettajan työtavoista ja toiveista kodin suuntaan. Myös vanhempien keskinäiselle tutustumiselle on hyvä varata aikaa.
Keskustelevat ja vuorovaikutteiset vanhempainillat tukevat tutustumista ja tarjoavat tilaisuuden pohtia yhdessä, miten vanhemmat voisivat osallistua luokan toimintaan. Vanhemmilla on paljon osaamista, jota voi hyödyntää esimerkiksi opetuksessa, retkillä, tapahtumissa ja lukuhetkissä. Tutustuminen lisää yhteistä ymmärrystä, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tukee vanhempien verkostoitumista. Wilma toimiikin mainiosti myös kasvokkain käytävien keskustelujen, kuten vanhempainvarttien, varaamiseen.
Koulun on tärkeää sopia selkeistä ja riittävän yhdenmukaisista käytännöistä kodin ja koulun yhteistyöhön sekä viestintään. Tässä rehtorin rooli on keskeinen: yhdessä laaditut toimintatavat tukevat opettajan työtä ja vanhempien toimintaa. Avoin ja vanhemmat tervetulleeksi toivottava koulun toimintakulttuuri kannustaa vanhempia osallistumaan. Vanhemmat toivovat kodin ja koulun yhteistyöhön ja koulun viestintään selkeyttä ja johdonmukaisuutta. Opettajan kannattaa keskustella myös vanhempien kanssa yhteistyön käytännöistä ja sopia yhteisistä pelisäännöistä. Ne on hyvä käydä läpi vuosittain, esimerkiksi lukuvuoden alussa, jotta yhteistyö pysyy sujuvana ja ajantasaisena.
Olemme koostaneet kouluille myös työkalun, joka tukee kodin ja koulun yhteistyön kehittämistä suunnitelmallisesti ja vaiheittain. Kymmenen askelta kohti toimivaa kodin ja koulun yhteistyötä auttaa rakentamaan yhteistyön kulttuuria ja yhteisiä käytäntöjä arjen tasolla.
Vanhemmille on tärkeää välittää selkeä viesti, että heitä toivotaan mukaan koulun ja luokan toimintaan. Osallistuminen ei aina synny itsestään, vaan vaatii rohkaisua ja kannustusta. Opettajan ja koulun kannustavat viestit ovat tärkeitä. Pienikin kutsu tai myönteinen viesti voi avata oven yhteiselle tekemiselle.
Kodin ja koulun yhteistyö on jatkuva prosessi, joka rakentuu arjen kohtaamisista. Se vaatii aikaa, mutta maksaa itsensä takaisin ja näkyy yhteisenä ilona lasten ja nuorten oppimisesta ja hyvinvoinnista.